Päätelasihankinnoissa Silmälasitukku noudattaa aina työnantajan käytäntöjä.
Vanhat päätelasit maksavat itsensä takaisin jopa 3 kuukaudessa työntuottavuuden paranemisena (Työterveyslaitos). Sisälasilla hyöty työnantajalle on moninkertainen.
On olennaista ymmärtää lähityön koskevan kaikkea työtä. Päätelasi-termi on 90-luvun ajattelua. Useat työtehtävät ovat monipistetöitä, jotka vaativat jokaiseen tilanteeseen soveltuvan linssiratkaisun. Vanhoissa päätelaseissa on erittäin rajoittunut katselualue, joten sitä ei käytetä kuin osa-aikaisesti tai ei lainkaan.
Sisälasin kustannus (9kpl/3v/100hlöä) silmälasikäyttäjien työpäivää kohden 0,03€. Vastaa 5 sekunnin palkkaa.
Laki
Työnantajan on Työterveyshuoltolain perusteella kustannettava työntekijälle näyttöpäätelasit, mikäli omat ajan tasalla olevat yleislasit eivät ole työhön sopivat. Näyttöpäätetyö tarkoittaa lain tulkinnassa kaikkea lähikatselua vaativaa työtä. Linssit työnantajan tulisi korvata kokonaan, työpaikkakohtaisesti päätetään työnantajan korvaus erityistyölasien kehysten hinnasta tai linssien erityiskäsittelystä. Työntekijän tarpeen erityislaseihin selvittävät yhteistyössä työterveyshuolto (työympäristö/työergonomia) ja työterveyshuollon asiantuntijakoulutuksen käynyt työnäköoptikko (näöntarkastus, linssityyppi, mitoitus, kehysvalinta) tai asiaan perehtynyt silmälääkäri (silmäsairaudet, lääkitys, hoito). Työnäkemiseen erikoistunut optikko tai silmälääkäri toimii erityistyölasien
hankinnassa asiantuntijana ja tarvittaessa puoltaa erityistyölaseja hankittaviksi. Lasien hankinnasta päättää viime kädessä työnantaja tai työnantajan valtuuttamana työnäköoptikko tai muu työterveyshuolto. Erityistyölasit poikkeavat yleiskäyttöön tarkoitetuista silmälaseista voimakkuudeltaan, linssityypiltään tai linssien asennukseltaan.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman asiakaskokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeet ja yksityisyydensuojakäytäntömme. Lue lisää >
Tietoa evästeistä
silmalasitukku.fi käyttää evästeitä, jotka ovat pieniä datatiedostoja, jotka selaimesi lataa tietokoneellesi. Evästeiden käyttö on yleinen käytäntö nettisivuilla. Evästeiden käyttö varmistaa, että sivustomme toimii sinulle oikein. Keräämämme tiedot ovat nimettömiä eivätkä yksilöi sinua henkilönä, paitsi jos täytät lomakkeen, vastaat kyselyyn tai tilaat sähköpostihälytyksiä verkkosivustoillamme tarjotun palvelun kautta.
Jos et hyväksy tätä käytäntöä, lopeta verkkosivustomme käyttö.
Mitä evästeet ovat?
Eväste on kevyt tekstitiedosto, jonka sivusto tallentaa selaimeesi, koneellesi tai puhelimeesi, kun vierailet sivustolla. Näin sivusto muistaa vierailusi.
Mihin käytämme evästeitä?
Käytämme evästeitä:
Mainonnan kohdistamiseen, Käyttäjän tunnistamiseen, sekä muihin mahdollisiin kävijäkokemusta edistäviin asioihin
Mitä teen, jos en halua evästeitä?
Voit aina tyhjentää evästeet selaimesi asetuksista käyntisi jälkeen, jolloin sivustomme ei enää muista sinua ennen kuin vierailet seuraavan kerran sivustollamme. Vaihtoehtoisesti
Adformin kohdentamisen voi estää täällä
Googlen kohdentamisen voi estää täällä
Facebookin kohdentamisen voi estää täällä
Muiden kolmansien osapuolien kohdentamisen voi estää täällä